Hoiwan tarina

Missiomme on hoitoalan parantaminen.

Hoiwan tarina – Kolmessa vuodessa yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi

Tuntuu käsittämättömältä, että on kulunut vain kolme vuotta siitä, kun Hoiwa perustettiin. Olen mielettömän ylpeä siitä, että olemme 1095 päivässä pystyneet luomaan yrityksen, joka on vakiinnuttanut paikkansa yhteiskunnallisena vaikuttajana Suomessa. Alkuun teimme kovasti töitä, jotta saisimme äänemme kuuluviin. Äänen, joka huutaa hoitoalan arvostuksen puolesta. Kun mietin matkaamme, niin saimme kyllä todella nopeasti vastakaikua arvomaailmallemme ja tavallemme ratkaista terveydenhuoltoalan osaajapulaa. Nyt olemme siinä pisteessä, että Suomessa jokainen terveydenhuollon toimija sekä lähes jokainen terveydenhuollon ammattilainen tuntee ja tunnistaa Hoiwan. Ja mikä tärkeintä, meidän tiedetään olevan ihmisten ja inhimillisyyden puolella.

Lue aiemmat Hoiwan tarinat

Jo yli 10000 Hoiwalaista luottaa meihin

Myös luvut puoltavat kasvutarinaamme. Vuosi sitten Hoiwalaisia oli noin 2 500 ja nyt meitä on jo yli 10000. Ydintiimimme koko on puolestaan kasvanut muutamasta 22 henkilöön. Olemme myös päässeet laajentumaan lähes jokaiseen Suomen suurimpaan kaupunkiin kuluneen kolmen vuoden aikana. Vuoden vaihteeseen päättyneen kymmenen kuukauden tilikautemme liikevaihto oli 5,9 miljoonaa euroa.

Kiinnostusta terveydenhuoltoalaa kohtaan tulee lisätä hoitovajeen ehkäisemiseksi

Olemme käynnistäneet jotain, mikä näkyy ilokseni uusina, saman ajatusmaailman jakavina yrityksinä markkinoilla. On kuitenkin selvää, että haasteet eivät tule lähivuosina vähenemään. Meidän on saatava lisää jaksavia ja motivoituneita terveydenhuoltoalan ammattilaisia mukaan, jotta terveydenhuollon resurssit eivät tule loppumaan kesken. Siksi onkin tärkeää, että saamme yhdessä, mahdollisimman monen toimijan voimin, nostettua uutta kiinnostusta terveydenhuoltoalaa kohtaan. Uusia ammattilaisia tullaan tarvitsemaan niin Suomesta kuin Suomen rajojen ulkopuoleltakin.
Eritaustaisten työntekijöiden tukeminen on ollut meille sydämen asia alusta alkaen. On ollut ilo huomata, miten olemme pystyneet rikkomaan myös tähän asiaan liittyviä ennakkoluuloja. Tämä näkyy konkreettisesti asiakkaidemme luottamuksessa. Asiakkaamme luottavat siihen, että meiltä saa ammattitaitoisimmat hoitotyöntekijät, taustasta riippumatta.

Lisää positiivista muutosta tarvitaan niin Suomessa kuin muuallakin

Myös vuoteen 2022 mahtui unohtumattomia hetkiä. Oli valtava kunnia tulla valituksi Espoon Vuoden Yrittäjäksi. Lisäksi oli mahtavaa nähdä Hoiwan mainos New Yorkin Times Squarella, kun voitimme Suomen Nuorkauppakamareiden järjestämän Tuottava Idea -kilpailun. Hienot tunnustukset ja voitot tuovat luonnollisesti lisää potkua ja uskoa siihen, että olemme oikealla asialla. Vaikka paljon positiivista muutosta on saatu aikaiseksi, on paljon töitä edelleen tehtävänä niin täällä Suomessa kuin muualla maailmassa. Olemmekin perustaneet toisen yrityksen Saksaan, jossa lähdemme seuraavaksi auttamaan terveydenhuollon osaajapulassa. Saksassa painitaan samanlaisten ongelmien kanssa kuin Suomessa, mutta vielä isommassa mittakaavassa. Helposti skaalautuva liiketoimintamallimme onneksi mahdollistaa sen, että pystymme tarjoamaan apua ketterästi myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Hyvinvoivat ja ammattitaitoiset Hoiwalaiset ovat edelleen paras käyntikorttimme

Meillä on hyvä vauhti päällä ja aiomme jatkaa sillä tiellä vielä suuremman muutoksen aikaansaamiseksi. Haluan kuitenkin muistuttaa, että ilman hyvinvoivia ja ammattitaitoisia Hoiwalaisia emme olisi mitään. Te näytätte käytännössä, mitä tämä positiivinen muutos on. Te annatte syyn olla ylpeitä Hoiwasta. Valtavan suuri kiitos kaikille teille Hoiwalaisille! Pidetään yhdessä huoli siitä, että hyviä työkavereita löytyy jatkossakin tärkeän työn parista.

Parhain terveisin,
Fadumo Ali
Perustaja ja CEO, Hoiwa