.jpg)
Yksilöllinen palvelu
Sinä päätät, miten apu toteutetaan
Henkilökohtaisessa avussa sinun oma tahtosi on lähtökohta. Avustaja auttaa arjen asioissa silloin, kun vamma tai sairaus rajoittaa niiden tekemistä itsenäisesti.
Apua voidaan järjestää yksilöllisen tarpeesi mukaan esimerkiksi kotiin, asiointiin, työhön, opiskeluun, harrastuksiin ja vapaa-ajalle. Sinä vaikutat siihen, miten, missä ja milloin apua tarvitset.
PALVELUMME
Mihin henkilökohtaista apua voi saada?
Arjessa ja asioinnissa
Apua voi saada esimerkiksi pukeutumiseen, peseytymiseen, kodin askareisiin ja asiointiin.
Työssä ja opiskelussa
Apua voidaan järjestää työssä ja opiskelussa niihin tilanteisiin, joissa sitä tarvitset.
Vapaa-ajalla ja osallistumisessa
Apua voidaan järjestää esimerkiksi harrastuksiin, ulkoiluun, tapahtumiin ja muuhun sinulle tärkeään tekemiseen.



.jpg)
